Varalan Urheiluopisto
Liiku luonnon helmassa keskellä Tamperetta

Varala facebook Varala english

Liikunnanohjauksen perustutkinto LPT oppisopimuskoulutuksella

Seuraava liikunnanohjauksen perustutkinto oppisopimuksella alkaa tammikuussa 2013. 2012 alkanut kurssi on täynnä.

Liikunnanohjauksen perustutkinto oppisopimuksella

Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on tärkeä osa oppisopimuskoulutusta, jota täydennetään tietopuolisella koulutuksella Varalan Urheiluopistossa.

Tietopuolinen koulutus kestää noin 2 vuotta ja se jaetaan viikon mittaisiin lähiopetusjaksoihin. Oppilaitoksen opetussuunnitelma perustuu liikunnanohjauksen perustutkinnon tutkinnon perusteisiin (2010). Tutkinto suoritetaan näyttötutkintoperusteisesti ja tutkintonimike on liikuntaneuvoja.

Oppisopimustyöpaikat ovat esimerkiksi kuntien liikuntatoimessa, liikuntajärjestöissä, urheilu- tai liikuntaseuroissa tai yksityisissä liikunta- ja kuntokeskuksissa. Edellytyksenä on, että tutkinnon suorittaja voi monipuolisesti ohjata liikuntaa sekä lapsille että aikuisille.

Tutkinnon voi suorittaa henkilökohtaisen näyttösuunnitelman mukaan myös ilman tietopuolista koulutusta.

Työpaikan hankkiminen ja koulutukseen hakeutuminen

Edellytys koulutuksen aloittamiselle on liikunta-alan työpaikka. Työpaikan tutkinnon suorittaja hankkii itse. Koulutukseen ei ole erillistä hakua, paikan tietopuoliseen koulutukseen hankkii oppisopimuskeskus tutkinnon suorittajan puolesta. Koulutuspaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, kun määräaikainen oppisopimus on allekirjoitettu.
Oppisopimuksen aloittaminen

Yhteydenotto paikalliseen oppisopimuskeskukseen tai – toimistoon. Oppisopimuskeskus neuvoo tarvittaessa koulutukseen soveltuvasta työpaikasta. Määräaikaisen oppisopimuksen allekirjoittavat työntekijä, työnantaja ja oppisopimuskeskuksen koulutustarkastaja. Oppisopimus voi alkaa ennen tietopuolisen koulutuksen alkua.

Tietopuolinen koulutus

Oppisopimuskeskus hankkii tutkinnon suorittajalle paikan tietopuolisesta koulutuksesta.

Liikunnanohjauksen perustutkinnon tietopuolinen koulutus kestää noin 2 vuotta ja se jaetaan viikon mittaisiin lähiopetusjaksoihin. Tutkinnon suorittajalta edellytetään hyvää fyysistä kuntoa ja monipuolisia liikunnallisia perustaitoja.

LPT OPPIS XII lähijaksot

Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Työpaikalla tapahtuva oppiminen on oppisopimuskoulutuksen tärkein osa. Työnantaja vastaa työtehtävien monipuolisuudesta ja siitä, että ne ovat tutkinnon tavoitteeseen sopivia. Työnantajan nimeää tutkinnon suorittajalle työpaikkakouluttajan, joka tukee ja arvioi tutkinnon suorittajan oppimista.

Tutkinnon suorittaminen

Näyttötutkinto suoritetaan työelämän todellisissa työtehtävissä tutkintotilaisuuksina, jotka arvioidaan kolmikantaperiaatteella; työntekijän, työantajan ja oppilaitoksen edustajien kesken. Tutkintotilaisuuksien sisältö perustuu ammattitaitovaatimuksiin, jotka on kirjattu liikunnanohjauksen perustutkinnon tutkinnon perusteisiin.
Tutkinnon rakenne

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT 90 ov
Kaikille pakolliset tutkinnon osat 70 ov
Liikunnanohjaus 25 ov
Liikuntaneuvonta 25 ov
Liikuntatapahtuman järjestäminen 20 ov
Kaikille valinnaiset tutkinnon osat, 20 ov
Terveysliikunnan ohjaus 10 ov
Lasten ja nuorten liikunnan ohjaus 10 ov
Soveltavan liikunnanohjaus 10 ov
Valmennus 10 ov

Lisätietoja

Liikunnanopettaja Sari Karjalainen
044 3459 936

Liikunnanopettaja Minni Suni
044 3459 987

etunimi.sukunimi(at)varala.fi

Ammatillinen lisäkoulutus oppisopimuksella

Myös ammatilliset lisäkoulutukset on mahdollista suorittaa oppisopimuksella. Niitä ovat Liikunnan ammattitutkinto, lasten liikunnan osaamisala LALI, Valmentajan ammattitutkinto VAT ja Allasmestaritutkinto ALMERI.

HAKU
Powered by VillivisioCMS